LAULUNOPETTAJA LEILA
Olen Leila Saari, laulunopettaja ja lyyrinen sopraano, monipuolinen muusikko ja pedagogi. Erikoisosaamistani on klassinen laulu ja kuorolaulu. Opiskelen Sibelius-Akatemiassa laulutaiteen maisteriohjelmassa ja toimin laulunopettajana omassa yrityksessäni Espoon Olarissa. Ennen Espooseen muuttamistani asuin Jyväskylässä ja toimin laulunopettajana omassa yrityksessäni Viitaniemessä (2019-2022) sekä tein sijaisuuksia lähikunnissa.
Musiikkiopintoni ovat alkaneet alakoulun musiikkiluokilta, viulu-, piano- ja laulutuntien kautta, Kajaanin lukion musiikkilinjalle ja Jyväskylän yliopiston musiikkikasvatuksen opintoihin (FM 2016). Laulaminen ja äänenkäyttö on aina ollut minun ilmaisukeinoni. Valmistuin musiikkipedagogiksi pääaineenani klassinen laulu Jyväskylän ammattikorkeakoulusta Päivi Virolainen-Kalpion johdolla keväällä 2018. Sen lisäksi olen tehnyt kuoronjohdon opintoja Tampereen ammattikorkeakoulussa Markus Yli-Jokipiin johdolla.
Tässä työssä on hienoa kohdata ja kuunnella ihmisiä ja uniikkeja ääniä. Tunneilla löydetään parhaassa tapauksessa hieno yhteys ja ymmärrys, rauha ja onnistumisen riemu, keskustelua ja hiljaisuutta. Minun tehtäväni on auttaa oppilasta löytämään oma ääni. Opetan sekä klassista laulua että rytmimusiikkia. Etsimme vapautta, rohkeutta, säveliä, soundeja, sointia, rentoutta, energiaa, lihaksia ja ajatuksia. Laulutunneille on hyvä tulla avoimin mielin!
Yksityisopetuksen lisäksi olen toiminut kuorojen äänenmuodostajana, kuoronjohtajana ja kuorolaulajana. Kuorolaulunopettajan tehtävät ovat tärkeä osa ammattitaitoani.

